Meidän häät 28.8.2021 #Salofest2021

Kaksi viikkoa sitten oli meidän häät, ja kaksi viikkoa olen ollut uuden sukunimen kanssa, eikä toivoakaan, että osaisin vielä käyttää sitä! Joka kerta kun näen ”uuden nimeni” jossain, havahdun hetkeksi, että kuka ihme tää tyyppi oikein on. 😀 Vaatii vaan vähän aikaa ja totuttelua, kyllä se siitä! Saimme tällä viikolla hääkuvat ja on ollut ihana fiilistellä päiväämme uudelleen. 

Kuva: Maarit Halonen / @maaritphotos

Kahden vuoden suunnittelu kannatti

Kahden vuoden suunnittelut ja hankinnat oli kannattanut, sillä saimme perjantaipäivän aikana todella näppärästi juhlapaikan kuntoon. Olin enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen ja vanhana visualistina ehkä hieman taputin itseäni olkapäälle, että kyllä tää homma on vielä siulla hallussa! Toki meidän ihanat kaasot ja bestmanit olivat myös jeesaamassa koko päivän, ilman heitä ei mikään olisi onnistunut niin sutjakasti. Paikka saatiin juhlakuntoon 18.00, jonka jälkeen mie ja miun kaasot lähdimme Bulevardin Lapland Hotelsiin rentoutumaan ja valmistautumaan juhlapäivää varten. Meillä oli aivan ihana ilta eikä meidän tarvinnut stressata yhtään mistään. Saunoimme, maistelimme pieniä suolaisia Lapin herkkuja ja nautimme kuplivaa – ihan täydellistä! Aamulla jakauduimme kahtia niin, että toinen porukka lähti rennolle aamiaiselle ja toinen porukka jäi laittautumaan, sitten vaihdettiin osat. Meitä oli tosiaan viisi laitettavaa, joten tämä marssijärjestys toimi meillä oikein hyvin. Meidän hiukset ja meikit suoraan hotellille tuli laittamaan Riina K, joka teki myös meidän häiden eeppiset kukka-asetelmat, kimput sekä vieheet. Ehdottomasti jos on omiin häihin hakusessa nämä jutut, niin suosittelen Riinaa ja Saraa! <3 

#SALOFEST2021 kulku:

13.00 Vihkiminen Kallion Kirkossa 

13.40 Siirtyminen juhlapaikalle Salofest-bussilla

14.15 INFOT

15.00 SALOSET 

15.30 Love At First Bite

16.30 Puheita

17.30 Kaljaa ja Kakkua

18.30 LET THEM SPEAK! 

20.00 SALOFEST 

22.00 Mista S & Hot Dogs 

1.30 YANGO TIME!

 Jos joku ennakkoon kuultu vinkki piti paikkansa, niin se että kyseinen päivä menee älyttömän nopeasti! Meillä oli loppujen lopuksi 53 häävierasta, jonka moni mieltää kompaktin kokoiseksi vierasmääräksi. Silti miusta tuntuu, ettemme ehtineet jutella läheskään kaikkien kanssa tarpeeksi. Jokainen vieras oli silti mielessä ja yhtä tärkeä. <3 Kuten ohjelmasta näkyy, meillä ei tosiaan ollut juuri mitään ohjelmanumeroita tai leikkejä. Me RAKASTETAAN puheita ja miten ihanaa oli, että niitä tuli useita. Jokainen puhe (tai räppi) oli meille tärkeä ja merkittävä, kyyneleet vain virtasivat lukuisista tunteista ja nauruista. Ollaan Mikon kanssa molemmat niin kiitollisia kaikista sanoista, nää ei oo todellakaan helppoja juttuja tai tule välttämättä kovin luonnostaan, vaikka muuten saattaisikin olla suht supliikki tyyppi. Klo 20.00 alkoi varsinainen SALOFEST, jossa soitti kolme eri kokoonpanoa: The Vying (tottakai), WIL & la haka sekä Salofest Band. Viimeiset oli treenanneet meidän hääsettiä koko kesän. Oli niin kutkuttava fiilis aina odottaa mitä seuraavaksi tulee ja mikä merkitys milläkin biisillä oli. Kuvista näkee, että olihan meillä *elvetin hauskaa! Yleensä kuulee, että hääpäivä oli täydellinen ja juuri sellainen mitä oli aina kuvitellut, jopa ylitti odotukset. Löydän myös tuon ajatuksen itseltäni, mutta päällimmäisenä miulla on yltiökiitollinen olo siitä, että näinä aikoina, niin moni meille rakas ihminen tuli paikalle ja tuli juhlimaan juuri meidän kanssa, meidän avioliittoa. Jokainen oli läsnä ja tuntui, että kaikki oikeasti halusivat olla paikalla. Tää jäi miulle päällimmäisenä mieleen ja toki se, että tästä lähti ihan uusi luku miun ja Mikon elämässä ja VIHDOIN saan kutsua Mikkoa miun aviomieheksi – se vasta on parasta!

Hääyö vietettiin samassa paikassa ja huoneessa Bulevardin Lapland Hotellissa. Oli kätevää, kun miulla oli kaikki kamat siellä jo valmiina edelliseltä yöltä. Aamuksi olimme tilanneet aamupalat suoraan huoneeseemme ja saatiin nauttia unelmien aamiainen sängyssä ensimmäisenä aamuna Salosina. Sunnuntaina kävimme vielä kaasojen ja bestmanien kanssa yhdessä vähän tasaamassa juhlahumua syöden ja juoden, olipa hauskaa päästä vielä fiilistelemään porukalla koko onnistunutta juhlaa ja viikonloppua, josta ei rakkautta puuttunut missään vaiheessa!

Kuva: Maarit Halonen / @maaritphotos

<3:lla Karoliina SALONEN

Reader Interactions

Comments

Kommentoi postausta

Helposti innostuva, räiskyvä, räjähtävä ja herkkä ovat luonteenpiirteitä, joita eteläkarjalaislähtöisenä kannan ylpeydellä. Rakastan elämän eri vivahteita ja sitä, että uskaltaa rohkeasti uskoa ja tehdä juuri niitä juttuja, mitkä on itselle tärkeitä. Uskaltaa olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on.

Itse nautin tällä hetkellä uusista reseptikokeiluista, oman kotimme sisustamisesta, liikunnan tuomasta ilosta ja energiasta ja niistä kaikista tärkeimmistä eli ystävistä ja perheestä. Oikea aika tehdä mitä tahansa on nyt!

Yhteystiedot

karo@karonkkablog.fi
Kirjoitukset kategorisoituna