Luonnollisesti luonnossa

Koronavirus on muuttanut maailmaamme radikaalisti pienessä ajassa. Me ja kuten varmaan lähes kaikki tällä hetkellä ollaan yritetty seurata kaikki mahdolliset tiedotustilaisuudet asiaan liittyen, lehtiä on luettu ja somea seurattu ahkerasti (ensi viikon ruutuaikaa odotellessa!!). Päässä pyörii huoli monesta asiasta, enkä varmasti ole ainut! Miten käy yritysten? Paljonko joudutaan tekemään lomautuksia? Miten mein mummin käy? Miten kaikkien mummien käy? Ketä kaikkia pienyrittäjiä nyt kannattaisi tukea? Oma tilannekkin mietityttää ja muutama projekti siirtyny itelläänki tämän takia. Halu on iso auttaa mahdollisimman monia, mutta entä jos siihen ei ole kohta varaa? Lumipalloefekti. Rauhoitu. Hengitä. Hetki kerrallaan. Päivä kerrallaan.

Meillähän on tosiaan Mikon kanssa talviloma tällä viikolla. Alun perin meillä piti olla ihana neljän päivän kulttuuriloma Tallinnassa. Meillä oli pitkä lista ravintoloita tsekattuna ja varattuna, upea loft-asunto Airbnb:n kautta ja rentoa tekemistä listalla. Me päätettiin viime viikolla jo hyvissä ajoin, ettei selkeästi nyt ole järkevää matkustaa yhtään minnekkään ja peruutettiin koko homma. Tottakai ärsytti. Ärsytti ihan todella paljon. Mutta joku matkan peruuntuminen on hyvin pieni juttu tässä koko kokonaisuudessa.

Talviloma Espoossa on osoittautunutkin yllättävän avartavaksi! Ekat päivät meni luonnollisesti kämpän yltiösiivouksen kanssa. Keittiön kaapit on pyyhitty ja järjestelty uuteen uskoon. Tälläisen siivouksen yhteydessä kaapeista löytyy aina kaikenlaisia puolikkaita pussin jämiä ja säilykkeitä, ollaan saatu niitä hyvin käytettyä pois nyt kun ne löyty tuolta kaapin perukoilta! Sauna ja kylppärikin on pesty viimisen päälle ja pyykkikorikin on lähes tyhjä. Harmi kun ei voi pyytää ketään käymään kylässä, nyt olis nimittäin kämppä edustuskunnossa!

Me ollaan pyritty liikkumaan kerran päivässä. Sisätreenit kotona on helppoja kikkailla, mutta nyt kun tulee oltua suurin osa ajasta sisällä niin ulkoilu ja varsinkin luonto on ihan best!  Toki koska moni muukin näin ajattelee, on hyvä vähän suunnitella minä päivänä menee mihinkin ja mihin kellonaikaan, että ei iske pahimpaan ruuhka-aikaan. Me oltiin eilen torstaina Nuuksiossa seikkailemassa 16 km lenkki. Oltiin aamupäivästä mestoilla ja saatiin aika rauhassa olla ja ihastella, meitä vastaan koko reitillä tuli ehkä 10 ihmistä yhteensä ja kaikilla oli selkeät pelisäännöt turvaväleistä jne. Kun oltiin tekemässä lähtöä kolmen aikaan iltapäivällä niin makkaranpaistopisteet infopisteiden lähellä oli ruuhkautuneet. Arvelinkin, että näin saattaisi olla, joten tällä kertaa meillä jäi makkarat paistamatta. Me oltiin tehty kotona eväät valmiiksi ja syötiin ne kahdestaan kalliolla auringon paisteessa. Nuuksio oli kyllä kerta kaikkiaan I-H-A-N-A! Onneksi jäi vielä paljon koluttavaa seuraavia kertoja varten. Palautuminen Suunto 9:n mukaan tästä reissusta oli 60 h, että hetki odotellaan ennen seuraavaa retkeä 😀

Tiistaina suunnattiin aamusta Laajalahden luonnonsuojelualueelle, josta löytyy rantaruovikkoa, pitkospuita, lintutorni ja puistometsässä sijaitseva ”Uranuksen temppeli”. Yksi valokuvaaja ja kaksi lintubongaria käveli vastaan eli rauhassa saatiin nauttia. Silloin ku muutettiin tänne Leppävaaraan niin olin kiehtoutunut tosta mein lähellä olevasta jättimäisestä urheilupuistosta. Sieltä löytyy monia lenkkiratoja, kuntokontti, ulkokuntoiluvälineitä, yleisurheilukenttä ja vaikka mitä! Me ollaan käyty lenkkeilemässä sielläkin ja ollaan yritetty painaa itsemme mahdollisimman metikköön. Kerran olemme nähneet kaksi peuraa ja puhuttiin niistä vielä monta päivää (okei viikkoja!) Ulkosalipiste on ollut aika ruuhkaisa, joten ollaan skipattu se kokonaan.

Tän kaiken koronakökön keskellä on hieno huomata itsessään ihan uusia puolia ja on ollut mahtavaa löytää metsässä ja luonnossa olemisen rauhoittava vaikutus. Vaikka kaikkea turhaa liikkumista pitäisi välttää, meille päivän luontoretki kahdestaan on pitänyt meidät järjissä ja suurimmilta paniikeilta ja stressitiloilta on vältytty.  On ollu myös kiva löytää omasta kotikaupungistamme Espoosta uusia puolia ja oon jälleen entistä enemmän fiiliksissä siitä, että asutaan täällä <3 Mie jopa haaveilen enemmän asumista metikössä, Mikkoa suostutellaan edelleen.

Niin paljon tsemppiä ja voimia jokaiselle!

Positiivisin mielin, Karo

Reader Interactions

Comments

    Trackbacks

    1. […] ja useasti viikossa. Kirjoitin aikaisemmin muutamat vinkit mukavista reippailupaikoista artikkelissa luonnollisesti luonnossa. Päivittäin ei tule lähettyä kovin pitkälle metsään, mutta lähialueet ovat kovassa […]

    Kommentoi postausta

    Helposti innostuva, räiskyvä, räjähtävä ja herkkä ovat luonteenpiirteitä, joita eteläkarjalaislähtöisenä kannan ylpeydellä. Rakastan elämän eri vivahteita ja sitä, että uskaltaa rohkeasti uskoa ja tehdä juuri niitä juttuja, mitkä on itselle tärkeitä. Uskaltaa olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on.

    Itse nautin tällä hetkellä uusista reseptikokeiluista, oman kotimme sisustamisesta, liikunnan tuomasta ilosta ja energiasta ja niistä kaikista tärkeimmistä eli ystävistä ja perheestä. Oikea aika tehdä mitä tahansa on nyt!

    Yhteystiedot

    karo@karonkkablog.fi
    Kirjoitukset kategorisoituna